Gringon levyarvostelut

Led Zeppelin II on Led Zeppelinin vuonna 1969 julkaistu toinen albumi ja yksi bändin kuuluisimmista albumeista, minkä kuuluisimmat kappaleet lienevät Whole Lotta Love ja Heartbreaker. Albumin kokoonpanona on, Jimmy Page (kitarat), Robert Plant (laulu ja huuliharppu), John Paul Jones (Basso, urut, taustalaulut), sekä John Bonham (rummut).

Levyn aloittaa aika jämäkkä ja ytimekäs sekä omalla tavallaan mystinen ”Whole lotta Love”, mikä alkaa raskaan puoleisella, mutta kuitenkin melko tylsällä kitarariffillä, jonka perään tulee Plantin laulu. Biisin alku luo hieman mystisen tunnelman. Kertosäkeessä toistetaan biisin nimeä, Pagen tehdessä kitaralla jännää efektiä. Noin keskikohdassa biisi pysähtyy, jolloin alkaa noin puolen minuutin pituinen kikkailu, mikä ei mielestäni levyn ekaan biisiin oikein sovi. Kikkailun loputtua biisi jatkuu taas lyhyellä, alkuun tyylikkäällä kitarasoololla. Biisi loppuu laulun osalta ”ah”, ja ”ooh”, sunmuiden sanojen ja äännähdysten toistoon.

Levy jatkuu paikoittain rauhallisemmalla ”What Is And What Should Never Be” biisillä, missä rauhallinen, ja hieman raskaampi osio vaihtelee jatkuvasti. Biisi loppuu hyvään kitarakikkailuun, jossa ensin toisen kaiuttimen kitara vetää yhden riffin, jonka jälkeen toisen kaiuttimen kitara tekee riffin, toisen ollessa hiljaa ja niin edespäin. Kappale sopi mielestäni hyvin ”Whole Lotta Loven” perään. ”What Is…” kappaleen jälkeen tulee myös paikoittain rauhallisempi ja paikoittain raskaampi, hieman jazzahtavan, ja tyylikkään kitarariffin omaava ”The Lemon Song”. Erityisesti Jonesin bassottelu kappaleen keskivaiheissa oli nautinnollista kuunneltavaa. Pagen kitaratriffi on myös levyn parhaimpia. “Lemon Song” loppuu rauhallisen bassottelu osion jälkeen nopea tempoiseen runttaukseen, mikä on hyvä keksintö. ”What is…” ja ”Lemon Song” sopivat samankaltaisuudestaan huolimatta tosi hyvin peräkkäin. “Thank You” alkaa Lemon Songin jälkeen luontevasti. “Thank You” on rauhallinen ja akustinen biisi, mikä toimii hyvin semmoisena ”välitaukona”. Erityisesti Lemon Songin lopussa tapahtuneen runttauksen jälkeisenä biisinä tämä toimii. Muuten ”Thank You” on ehkä vähän liian tylsä biisi makuuni.

Albumi jatkuu tyylikkäällä, raskaammalla ja riffi painotteisella ”Heartbreaker” biisillä, mikä on hieman samantyylinen kuin ”Whole Lotta Love”(ainakin muihin biiseihin verrattuna). “Heartbreakerhan” myös kappaleen keskikohdassa “Whole Lotta Loven” ikään kuin pysähtyy, missä taas ihme kikkailun sijasta Page revittelee tyylikäästi kitaraansa. “Heartbreakerin” kitarariffi on myös levyn parhaimpia riffejä. Heartbreakerin loputtua saman tien, ilman hegähdystaukoa alkaa mielestäni albumin, sekä koko bändin paras kappale, eli ”Living Loving Maid (She’s Just a Woman). Biisi on levyn erottuvin biisi sen vuoksi koska se on lyhyt ja ytimekäs, eikä siinä ole erityistä kikkailua. Se on myös samalla levyn ainoa alle neljä minuuttinen kipale. Ytimekkyydestään ja lyhyydestä huolimatta Living Loving Maid ei ole mikään erityisen suoraviivainen biisi vaan siinäkin on temmon vaihteluita sunmuita rakenteellisia juttuja. Kappaleessa on hyvä rakenne ja helkkarin kova ja tarttuva kitarariffi.

Seuraavaksi tulee mielestäni tylsä ja mielikuvitokseton ”Ramble On”, mikä on akustinen ja hidas tempoinen biisi. Ainoa kiva juttu kappaleessa on kappaleessa kuuluva ihme jutska. Tämän jälkeen levy jatkuu instrumentaali kappaleella ”Moby Dick”, mikä on ehdottomasti levyn parhaimmistoa kovalla melodialla, kitaralla ja hienolla rumpusoololla, mikä oli mielestäni ehkä hieman pitkä, alkuun jopa hieman tylsähkö. Albumin päättää hyvä ”Bring it on Home”, mikä alkaa roots-tyylisesti, kitaralla ja huuliharpulla, jatkuen myöhemmin rokimmin.

Kokonaisuudessa, Led Zeppelin II on aivan loistava, sopivan tasainen ja yhtenäinen, mutta silti hieman vaihtelevakin, albumi. Levystä nauttii parhaiten kuuntelemalla se alusta loppuun, vaikka jokainen levyn kappalekin on itsenäisesti hyvä. Levyn hitaus ja nopeus vaihtelee hyvin levyn alusta loppuun (myös biisien sisällä). Yleisilmeeltään albumi on hieman rauhallisen puoleinen. Erityisesti Jimmy Pagen kitarariffit ja John Paul Jonesin basso kuviot saavat kiitosta. Levy on loistava kokonaisuus, mikä biisien järjestyksellä ja samaan aikaan sekä tasaisuudella, että hieman myös vaihtelevuudella, luo levyyn ikään kuin jatkumon, mikä on vähän kuin matka. Levyn kolme parasta kappaletta ovat mielestäni “The Lemon Song”, “Living Loving Maid (She’s Just a Woman), sekä “Heartbreaker”. Kaikki biisit, “Bring it on Homea” lukuun ottamatta, ovat kuitenkin todella hyviä.

Arvosana: 9,5

Elikä, tarkoitukseni olisi tässä kirjoitella aina silloin tällöin levyarvosteluja levyhyllystäni löytyvistä levyistä, ilman sen kummempaa teemaa. Levyhyllyni on aika kirjava, mutta pääasiassa se koostuu hardrockista ja suomalaisesta rokista.Arvostelen arvosanoin 0-10.

Tervetuloa Blogit.fi blogiin. Tämä on ensimmäinen artikkelisi. Muokkaa tai tuhoa tämä ja aloita bloggaaminen